| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa |
|
|
|
Ulvova mylläri
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERI
Ulvova mylläri
Ensi-ilta suurella
näyttämöllä 5.9.2009
Arto Paasilinna sen kummemmin kuin hänen teoksensa tuskin tarvitsevat esittelyä. Ulvova mylläri ilmestyi vuonna 1981. Ilmestymisensä jälkeen sen pohjalta on tehty elokuva, joka on nähty televisiossa, ja kirja on kulunut lukijoiden käsissä ympäri maailmaa.
Ei ihme: Paasilinnan lempeä huumori ja tarinan vankka eettinen pohja ansaitsevat yleisönsä ja kirjailija palkintonsa. Teos ja näyttämösovitus houkuttelevat pohtimaan, kuka oikeastaan on hullu ja kuka viisas. Kenellä on oikeus päättää yhden ulvomisesta, toisen pontikankeitosta tai joidenkin rakastamisesta?
Kuin hääpuku
Jyväskylän kaupunginteatterin toteutus on melkein kuin morsiamen hääpuku. Se sisältää jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Vanhaa on teksti, tarina, joka seurasi hullun myllärin ja tomeran kerhoneuvojan haurasta rakkautta. Uutta oli riehakas sovitus: näyttämö loisti niin lavastuksen kuin puvustuksenkin osalta, ja osansa värikylläisyyteen toivat vinhasti asujaan vaihtavat taitavat tanssijat.
Ulkoisen loiston jätti kuitenkin varjoonsa esitykseen tilaustyönä sävelletty musiikki. Pauli Hanhiniemen sävellykset, Jyrki Heikkilän nerokas sovitustyö ja huippuammattilaista koostuva orkesteri ottivat yleisönsä. Musiikista muodostui esityksen punainen lanka, joka kantoi alusta loppuun. Se hengitti samassa tahdissa tarinan kanssa, se ilmensi tunnelmia kipeänkauniista painostavaan ja toiveikkaasta tuomitsevaan.
Ehjä esitys
Kaupunginteatterin näyttelijät olivat erinomaisessa vedossa. Pankinjohtaja Huuhtamoinen, jonka Jouni Innilä ulkoista olemusta myöten tyypitteli tenhoavasti, sai soolonsa viehättävien pankkineitojen avustuksella. Jukka-Pekka Mikkosen persoonallinen kunnanlääkäri Ervinen hurmasi yleisönsä ja Jorma Böökin kauppias Tervola oli lystiä katseltavaa.
Loppua kohden esitys muuttui sirpalemaisemmaksi, ja esimerkiksi myllärin ja Jeesuksen juttutuokio alttarin edessä pomppasi minun silmissäni jo turhan kauas nevalle.
Suomalaiskansallisen korpiromantiikan ja burleskin komedian yhdistelmästä kehkeytyi - ihme kumma - ehjä esitys, joka nosti ensi-iltayleisöä aplodeeraamaan seisaaltaan. On ilmeistä, että kansanmusikaali löysi katsojansa.
Arto Paasilinnan romaanista näyttämölle kirjoittanut: Anssi Valtonen. Ohjaus: Anssi Valtonen. Musiikin sävellys ja laulujen sanat: Pauli Hanhiniemi. Musiikin sovitus ja johto: Jyrki Heikkilä. Kapellimestarin assistentti: Ville Ojanen. Koreografia: Neija Välilä. Lavastus: Mikko Saastamoinen. Pukusuunnittelu: Merja Levo. Valosuunnittelu: Tuukka Toijanniemi. Äänisuunnittelu: Mika Filpus. Maskeerauksen suunnittelu: Merja Levo, Minttu Minkkinen. Rooleissa: Henri Halkola, Eeva Hakulinen, Jorma Böök, Piia Mannisenmäki, Hannu Lintukoski, Mikko Kauranen, Maritta Viitamäki, Matti Hakulinen, Taina Reponen, Elina Korhonen, Jukka-Pekka Mikkonen, Antti Lattu (vier.), Jouni Innilä, Jouni Salo, Jouni Huhtaniemi, Kari Kihlström, Hanna Liinoja, Tommi Rantamäki (TeaK) sekä Miika Alatupa, Atte Hämäläinen, Emilia Laitinen, Markus Linja, Aaro Murphy, Miia Pyykkönen, Laura Suonperä, Sanna Yliniemelä. Orkesteri (ensi-illassa): Jyrki Heikkilä, Ville Ojanen, Markus Elgland, Matti Ekman, Mihai Petrescu, Raimo Väyrynen.
| Peliä tunteilla ja suhteilla | 28.07. 18:57 |
| Lupaavia kykyjä maailmalta | 26.07. 21:48 |
| Luovaa hulluutta | 25.07. 00:02 |
| Procol Harum häikäisi | 23.07. 18:50 |
| Kihveli soikoon on harvinaisen tasokas kyläjuhla | 17.07. 21:45 |
| Yasmin Levy lauloi sydämiin | 17.07. 21:44 |
| Letkeää Louisianan meininkiä | 16.07. 22:12 |
| Madame Butterfly | 14.07. 00:01 |
| Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti | 14.07. 00:01 |
| Ruisrock 2010 | 13.07. 00:01 |
| Käsitteellinen turistikierros | 00:01 |
| Jämsä tarvitsee taidemuseon | 28.07. 18:49 |
| Matonhakkaamisesta helmikirjailuun | 23.07. 18:33 |
| Syöksykierteessä | 11.07. 21:37 |
| Vähitellen - Johanna Pihlajamaa | 09.07. 00:01 |
| Askel lyhenee - väri syvenee | 06.07. 21:21 |
| Juhlavasti pienimuotoista | 06.07. 20:08 |
| Tilateokset määrittävät Wanhan Woimalan kokonaisuutta | 06.07. 20:08 |
| Veikko Vionoja - tekijämies - Ateneum | 03.07. 00:01 |
| Näyttely kuin lahja | 30.06. 21:17 |
| Eläköön murre! | 18.07. 00:01 |
| Aitoa ja vahvaa syvästä ja tuoreesta | 18.07. 00:01 |
| Avaruuden heijastuksia | 16.07. 10:18 |
| Ronja Ryövärintytär viihtyy sammaleet hiuksissa | 15.07. 22:18 |
| Matkanteon ja akrobatian alkeet | 15.07. 22:17 |
| Jätkät - Kuhmoisten kesäteatteri | 15.07. 00:01 |
| Luokkakokous - Keuruun Kimara | 15.07. 00:01 |
| Kaaos - Korpilahden teatteri | 13.07. 00:01 |
| Jauhot - Keskipisteen alueellinen kesäteatteri | 11.07. 00:01 |
| Saranat ja sardiinit - Kanavateatteri | 11.07. 00:01 |
| Sulavaa, palavaa, syvällistä ja energistä | 17.07. 21:47 |
| Flamencon vetovoimaa | 22.05. 21:40 |
| Liikkeen värit ja valkeat | 11.05. 22:06 |
| Tanssiva kannanotto | 19.04. 19:25 |
| Ruususen unet | 5.12.2009 20:48 |
| Tanssien imiosta marrakseen | 3.12.2009 19:25 |
| Kenneth Greve onnistuu baletin uudistamisessa | 25.10.2009 15:52 |
| Hiukan horjuva mutta kaunis balettiklassikko | 4.10.2009 22:53 |
| Taiteen maa, jota ei ole | 26.9.2009 22:11 |
| Kuka keksi tanssin? | 17.8.2009 20:10 |




