| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa |
|
|
|
Veriveljet ei pysähdy pintaan
Rouva Johnstonelle (Taina Reponen) lapsia syntyy "pelkästä kättelystä". Mickeyn (Aaro Vuotila) hän pitää, Eddien (Mikko Bredenberg) antaa pois.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERI
Veriveljet
Ensi-ilta suurella näyttämöllä 6.9.2008
Vauhdikas, epätavallinen, koskettava - muun muassa näillä sanoilla kuvailivat katsojat Kaupunginteatterin lauantaista ensi-iltaesitystä. Kaikki edellä mainitut kuvaavat musiikkinäytelmää erinomaisesti.
Esitys sisältää vauhdikkaita tanssikohtauksia, koskettavia laulunumeroita ja elävää musiikkia. Se ei ole vaaleanpunaista unelmaa, jossa kipu ei tunnu ja onnellinen loppu on itsestään selvyys. Päinvastoin: tämä esitys lähtee liikkeelle lopusta, joka koskettaa ja pysähdyttää ajattelemaan.
Musikaalin käsikirjoittaja ja säveltäjä Willy Russell on kotoisin Beatlesien synnyinseudulta. Koulu ei nuorta miestä kiinnostanut. Russell kokeili parturin ammattia, mutta palasi opintojen pariin ja valmistui opettajaksi. Pian kirjoittaminen ja teatteri veivät miehen mennessään. Jatko kertookin palkinnoista ja menestyksestä maailman näyttämöillä.
1983 ilmestynyt Veriveljet on Russellin varhaistuotantoa. Suomenkielisen asunsa se on saanut esityksen ohjaajan, Reino Braggen toimesta. Laulujen nasevat käännökset ovat Jukka Virtasen käsialaa. Veriveljet ei ole loppuun kulutettu musikaali. Tähän mennessä sitä on esitetty vain muutamassa maamme teatterissa.
Tarina lapsina erotetuista kaksospojista voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta Russell onnistuu punomaan poikien ja heidän perheidensä kohtalot kiintoisalla tavalla yhteen. Katsojalle Veriveljet on siitäkin kiitollinen musiikkinäytelmä, että sen tapahtumat on istutettu ns. tavallisten ihmisten pariin 1960-70-luvun Englantiin. Samaistuminen on helpompaa.
Alun hapuilusta vahvaan tulkintaan
Veriveljet liikkuu monella tasolla. Se on kosiskelematonta teatteria, joka kertoo pyyteettömästä rakkaudesta, petoksesta, kaunasta ja kostosta. Ensi-iltaesitys lähti käyntiin varovasti tunnustellen. Viipyilevän alun jälkeen tempo selkiytyi ja esitys jäntevöityi. Keskiössä loistivat yksilön motiivit, valinnat ja niiden seuraukset.
Oli ilo nähdä Kaupunginteatterin näyttelijät hyvässä vedossa. Teksti ja ohjaus antoivat näyttelijöille tilaa tehdä henkilöhahmoistaan oikeita ihmisiä. Näytelmän keskushenkilöiksi nousivat Taina Reposen vahvasti ja sisäistyneesti tulkitsema äiti ja hänen kaksospoikansa Mickey ja Eddie.
Aaro Vuotilan Mickey on valloittava roolityö. Hän tulkitsee leikittelevän pikkupojan kasvun rikkinäiseksi nuoreksi mieheksi vakuuttavasti. Mikko Bredenbergin Eddie on ylempiluokkaisen kasvuympäristönsä tuote, jonka olemusta leimaavat rahan suomat mahdollisuudet.
Anneli Karppinen on toinen näytelmän äideistä. Aidoimmillaan esitys onkin kertoessaan siitä tuskasta, jonka huoli lapsesta synnyttää. Mickeyn ja Eddien rakastetun Lindan roolissa on Raisa Vattulainen. Linda on yhtä aikaa viaton ja viettelevä tytönhupakko, josta elämä muovaa väsyneen nuoren naisen.
Kehyksen Veriveljien tarinalle luo kertoja. Henri Halkolan kertoja on onnistunut sekoitus kohtalotarta ja jöröjukkamaista riimittelyä. Kuusimiehinen orkesteri kapellimestari Jyrki Heikkilän johdolla työskentelee tarkasti. Elävä musiikki antaa esitykselle oman säväyksensä, kun se hengittää samassa rytmissä näyttämön tapahtumien kanssa.
Veriveljet osoittaa, että petoksesta joutuu tilille eikä vastuutaan voi paeta. Vakavista teemoistaan huolimatta musikaali ei ole synkkä moraliteetti. Päinvastoin: sen vauhdikkaat tanssit, laulut ja esiintyjien heittäytyminen rooleihinsa saavat aidon hymyn nousemaan silmiin asti.
MAIJA-LIISA WESTMAN
|
|
|
Teksti ja musiikki: Willy Russell (suom. Reino Bragge, laulujen suom. Jukka Virtanen). Ohjaus: Reino Bragge. Musiikin johto: Jyrki Heikkilä. Rooleissa: Taina Reponen, Henri Halkola, Aaro Vuotila, Mikko Bredenberg (vier.), Hannu Lintukoski, Raisa Vattulainen, Anneli Karppinen, Jouni Innilä, Hannu Hiltunen, Jorma Böök, Piia Mannisenmäki, Neija Välilä, Markus Linja ja Atte Hämäläinen. Laulujen harjoitus ja äänenhuolto: Jukka Saarman. Koreografia: Neija Välilä. Lavastus: Risto Nykänen. Pukusuunnittelu: Tuovi Räisänen. Valosuunnittelu: Tuukka Toijanniemi. Äänimestari: Antti Vanhanen (vier.). Tehostemestari: Ari Lampinen. Kampaukset ja maskeeraus: Regina Vehkala. |
| Peliä tunteilla ja suhteilla | 28.07. 18:57 |
| Lupaavia kykyjä maailmalta | 26.07. 21:48 |
| Luovaa hulluutta | 25.07. 00:02 |
| Procol Harum häikäisi | 23.07. 18:50 |
| Kihveli soikoon on harvinaisen tasokas kyläjuhla | 17.07. 21:45 |
| Yasmin Levy lauloi sydämiin | 17.07. 21:44 |
| Letkeää Louisianan meininkiä | 16.07. 22:12 |
| Madame Butterfly | 14.07. 00:01 |
| Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti | 14.07. 00:01 |
| Ruisrock 2010 | 13.07. 00:01 |
| Käsitteellinen turistikierros | 00:01 |
| Jämsä tarvitsee taidemuseon | 28.07. 18:49 |
| Matonhakkaamisesta helmikirjailuun | 23.07. 18:33 |
| Syöksykierteessä | 11.07. 21:37 |
| Vähitellen - Johanna Pihlajamaa | 09.07. 00:01 |
| Askel lyhenee - väri syvenee | 06.07. 21:21 |
| Juhlavasti pienimuotoista | 06.07. 20:08 |
| Tilateokset määrittävät Wanhan Woimalan kokonaisuutta | 06.07. 20:08 |
| Veikko Vionoja - tekijämies - Ateneum | 03.07. 00:01 |
| Näyttely kuin lahja | 30.06. 21:17 |
| Eläköön murre! | 18.07. 00:01 |
| Aitoa ja vahvaa syvästä ja tuoreesta | 18.07. 00:01 |
| Avaruuden heijastuksia | 16.07. 10:18 |
| Ronja Ryövärintytär viihtyy sammaleet hiuksissa | 15.07. 22:18 |
| Matkanteon ja akrobatian alkeet | 15.07. 22:17 |
| Jätkät - Kuhmoisten kesäteatteri | 15.07. 00:01 |
| Luokkakokous - Keuruun Kimara | 15.07. 00:01 |
| Kaaos - Korpilahden teatteri | 13.07. 00:01 |
| Jauhot - Keskipisteen alueellinen kesäteatteri | 11.07. 00:01 |
| Saranat ja sardiinit - Kanavateatteri | 11.07. 00:01 |
| Sulavaa, palavaa, syvällistä ja energistä | 17.07. 21:47 |
| Flamencon vetovoimaa | 22.05. 21:40 |
| Liikkeen värit ja valkeat | 11.05. 22:06 |
| Tanssiva kannanotto | 19.04. 19:25 |
| Ruususen unet | 5.12.2009 20:48 |
| Tanssien imiosta marrakseen | 3.12.2009 19:25 |
| Kenneth Greve onnistuu baletin uudistamisessa | 25.10.2009 15:52 |
| Hiukan horjuva mutta kaunis balettiklassikko | 4.10.2009 22:53 |
| Taiteen maa, jota ei ole | 26.9.2009 22:11 |
| Kuka keksi tanssin? | 17.8.2009 20:10 |




