Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.11.2011 21:01
A A A

Viittomakielistä teatteria yliopistolla

Kuva: Risto Ojala Äiti (Pirkko Johansson) ottaa vastaan tuhlaajatyttärensä Annan (Dawn Jani Birley).

Äiti (Pirkko Johansson) ottaa vastaan tuhlaajatyttärensä Annan (Dawn Jani Birley).

Teatteri Totti

Tuhlaajatyttö

Yliopiston juhlasali 26.11.2011
Jyväskylän yliopiston juhlasalissa oli lauantaina tarjolla suomalaisen viittomakielisen teatterin juhlaa.

Kuurojen ammattiteatteri Teatteri Totti esitti nykyversion Jeesuksen tuhlaajapoika-vertauksesta.

Jyväskyläläinen Pirkko Johansson pääsi ensimmäistä kertaa näyttelemään Totin joukoissa omassa kotikaupungissaan. Yleisömenestyksestä päätellen, vierailu tuskin jää viimeiseksi. Johanssonia on aiemmin nähty Jyväskylän Kuurot ry:n näytelmissä.

Tuhlaajapoika tarinan oli muokannut moderniin asuunsa kuurojenpappi Riitta Kuusi. Tekstin kääntyi viittomakielelle Totin yhteistyönä.

Esitys oli kielellisesti elävää ja sitä kelpaa surutta verrata tavanomaisimpiin teattereihin.

Myös puhetulkkaus hoidettiin ammattitaitoisesti. Etäältä katseltuna ja kuunneltuna oli itse asiassa vaikea huomata sitä, että näyttelijät eivät itse puhuneet lavalla.

Näyttelijätaito tuli esiin moniroolien esittämisissä. Pirkko Johanssonin tuplaroolitusta kehuttiin luonnikkaaksi jo Totin esittäessä Tuhlaajatyttöä Helsingissä. Myös kolme roolia hallinneen Samuli Mänttärin suoritus oli luonteva.

Erityisen säihkyväksi viittojaksi osoittautui Annaa esittävä kanadalaisnäyttelijä Dawn Jani Birley. Hän on viime vuosina suomalaistunut niin hyvin, suomalainen viittomakieli sujuu häneltä ihailtavasti.

Tuhlaajatyttö-esitys keräsi yliopistolle 160 katsojaa. Osa yleisöstä siirtyi näytelmän jälkeen kuurojenyhdistyksen tiloihin.

Katsojista Esa Toom piti näytelmää mukavana kokemuksena, joka tosin oli hänen mielestään aluksi raskas ja vaikeasti hahmotettava. Loppulaskussa hän sanoi kuitenkin päässeensä siitä hyvin jyvälle.

Jyväskylän yliopistossa viittomakieltä opiskeleva Jarkko Keränen piti näyttelijöiden viittomisen lisäksi heidän taidostaan esittää vaihtelevia tunnetiloja.

Teatteri Totin voi sanoa johtaneen kuurojen näytelmäperinteen aivan uuteen vaiheeseen.Aiheet on valittu myös muualta kuin niin sanotusta kuurojen maailmasta. Tuhlaajatyttökin käsitteli yrityselämää, lamaa ja huumeongelmia.

Riitta Kuusen modernisaation pohjalta dramatisoinut Teemu Salohalme. Teatteri Totti. Ohj. Markku Toikka, pääosassa Dawn Jani Birley,Samuli Mänttäri, Mari Saarikoski, Pirkko Johansson. Ohj.assistentti Eero Enqvist, puvustus Irma Taivainen, lav. & val. Veikko Parikka, valosuunn. Birley, lavastemaal. Salla Lähteenmäki & Parikka, puhetulkit Karoliina Franck, Antti Lehti & Saija Ruuskanen.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa