Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
18.03.2010 11:10
Aina Groupin tappio kutistui
STT
Muun muassa Hämeen Sanomia kustantavan Aina Groupin liiketulos parani viime vuonna selvästi. Tulos ennen veroja jäi kuitenkin yhä 0,4 miljoonaa euroa miinukselle, kun vuonna 2008 tappio oli 3,4 miljoonaa.
Aina Groupin liikevaihto pieneni yli kuusi prosenttia 98,8 miljoonaan euroon. Mediamyynnin laskun lisäksi sitä verotti konsernin ICT-yritysmyynnin liiketoimintakonseptin muutos, Aina Group kertoi tiedotteessaan. Konsernin liikevaihdosta valtaosa kertyy juuri ICT-liiketoiminnasta.
Tänä vuonna Aina Group ennakoi ilmoitusmyynnin asteittain paranevan. Konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan ja liiketuloksen edelleen vahvistuvan.