Banaanien pitäisi riittää yli ensi viikon
Eilen aamuna alkaneen satamalakon vaikutukset näkyvät vasta päivien päästä ruokaostoksilla. Kaupan liiton mukaan olisi yllättävää, jos edes ensi viikon lopulla vaikutus näkyisi kauppojen valikoimassa.
- Jos joku kaupoista sanoo, että jotain puuttuu ja se johtuu satamalakosta, se on tekosyy, sanoo liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen.
Liiton varatoimitusjohtajan Heikki Ropposen mukaan kuluttajan ei kannata kantaa huolta edes ulkomaisten hedelmien ja vihannesten loppumisesta ihan pian. Suuri osa niistä kuljetetaan joka tapauksessa sellaisia reittejä, että ahtaajien lakko ei niiden kuljetukseen vaikuta.
Ropposen mielestä suurempi huoli kohdistuukin tukkukauppaan. Työtaistelu saattaa pitkittyessään johtaa siihen, että jokin teollisuudenala siirtyy Suomesta pysyvästi pois.
- Juuri kun tukkukaupan toiminta alkoi orastaa vientiteollisuuden kanssa, niin nyt tuli tämä.
Laman aikana tukkukaupasta on hävinnyt liiton laskelmien mukaan tähän mennessä 20 000 työpaikkaa.