Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2010 10:22
A A A

Suomi elpyy hitaasti, ennustaa EK

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuore suhdannebarometri vahvistaa näkemystä, että talous elpyy hitaasti nykyisestä kuopastaan. Teollisuuden suhdanteiden odotetaan hiljalleen kohenevan vuoden alkupuoliskolla, mutta kasvuluvut jäävät silti mataliksi.

Rakentamisessa lähikuukausista odotetaan melko heikkoja. Palvelualojen myynti oli loppuvuonna hieman odotuksia parempaa, ja hitaan kasvun ennustetaan kevään aikana jatkuvan.

Työllisyyden kannalta myönteistä on lähinnä se, että yritykset ennakoivat työvoiman vähenevän lähikuukausina entistä hitaammin.

EK:n suhdannebarometri tehdään neljä kertaa vuodessa. Tammikuun kyselyyn vastasi vajaat 1 100 yritystä, jotka työllistävät Suomessa 270 000 henkilöä.

EK:n toimitusjohtajan Leif Fagernäsin mukaan Suomi ei ainakaan kovin pian hyödy maailmantalouden nopeutuvasta kasvusta ja siksi joitain elvytyspäätöksiä vielä tarvitaan. Suomea painaa euroalueen hidas kehitys sekä se, että investointitavaroiden kysyntä elpyy vasta jälkijunassa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous