Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.04.2009 16:01

Etelä-Suomen Sanomat mukaan lehtikoalitioon

Lahtelainen Etelä-Suomen Sanomat liittyy mukaan Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Karjalaisen yhteistyökoalitioon. Kesäkuuhun 2010 mennessä tiivistyvä yhteistyö perustuu juttujen, juttukokonaisuuksien ja kokonaisten sivujen vaihtoon.

Uusi yhteistyöavaus julkistettiin perjantaina Jyväskylässä.

Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja Karjalainen ovat tehneet tiivistä toimituksellista yhteistyötä vuodesta 2001. Yhteistyö näiden kolmen lehden kesken juontaa vuoteen 1998, jolloin ne sekä Seinäjoen Ilkka ja Vaasan Pohjalainen alkoivat julkaista yhteistä sunnuntaisivustoa, Sunnuntaisuomalaista. Sunnuntaisuomalais-yhteistyö jatkuu ennallaan näiden ns. Väli-Suomen lehtien kesken. Lisäksi Väli-Suomen lehdillä ja Turun Sanomilla on yhteinen Helsingin toimitus.

Etelä-Suomen Sanomat ilmestyy Päijät-Hämeessä, Savon Sanomat ponnistaa Kuopiosta ja Karjalainen Joensuusta. Uudella neljän lehden yhteistyökoalitiolla on lukijoita yhtenäisellä alueella 580 000 ja lehtien yhteenlaskettu levikki on liki 250 000 kappaletta. Kyseessä on Suomen merkittävimpiin lukeutuva sanomalehtiryhmä Sanoma-konsernin ja Alma Median rinnalla.

– Yhteistyöllä monipuolistamme ja parannamme lehtiemme sisältöä. Paikalliset ja maakunnalliset uutiset seuraamme tarkasti oman toimituksen voimin. Maan ja maailman uutisten seuraamiseen saamme voimaa yhteistyöstä, Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola perustelee.

Lue lisää lauantain Keskisuomalaisesta.

Talous

Irtisanominen uhkaa jopa satoja VTT:ssä 28.8.2014 12:29 (28.8.2014 12:55)
3
Nordea lopettaa kolme konttoria Keski-Suomessa 28.8.2014 09:44 (28.8.2014 12:35)
27
"Kiinan Apple" lietsoo hysteriaa Aasiassa 27.8.2014 03:38 (27.8.2014 14:29)
Sanoma aloittaa suuret yt-neuvottelut 26.8.2014 12:29 (26.8.2014 12:35)
8
Euro on heikentynyt vauhdilla dollariin nähden 26.8.2014 11:50 (26.8.2014 12:07)
Vähittäiskaupan myynti takkuilee 26.8.2014 09:45 (26.8.2014 09:51)

Seuraa meitä Facebookissa