Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.02.2010 04:51
A A A

Etelän lumilta hiihdetään vielä Lappiinkin

Etelä-Suomen luminen talvi hyödyttänee jatkossa myös Lapin matkailua. Esimerkiksi Levillä ja Saariselällä uskotaan, että tänä vuonna talvilajit saavat paljon uusia harrastajia, jotka tulevina vuosina matkustavat Lappiinkin.

Kuluvana talvena etelän hyvän lumitilanteen odotetaan silti karsivan Lapin-matkoja. Inarin Saariselällä tosin arvellaan, että vaikutus olisikin jo nyt päinvastainen, kun lumi on innostanut ihmisiä hiihtämään.

Lapin matkailuväki ei uskalla vielä arvioida lomaviikkojen myyntiä, vaikka ensimmäiset hiihtolomat alkavat jo kahden viikon kuluttua. Levin Matkailun toimitusjohtajan Jussi Töyrylän mukaan lomavaraukset tehdään nykyisin entistä lähempänä matkan ajankohtaa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Talous