Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.03.2010 05:05
A A A

Etlan Korkman lykkäisi arvonlisäveron korotusta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Sixten Korkmanin mielestä talouspolitiikassa ei ole vielä kiristystoimien aika. Korkman lykkäisi hallituksen jo päättämää arvonlisäveron korotusta, koska Suomen talous on yhä itsenäisyyden ajan syvimmässä kuopassa. Arvonlisäveroa on päätetty nostaa yhdellä prosenttiyksiköllä ensi heinäkuussa.

Talouden synkän tilanteen takia Korkman jatkaisi vielä jonkin aikaa elvytystoimia, vaikka valtio velkaantuukin kovaa vauhtia.

Kotimaista kysyntää pitäisi nyt tukea eikä nostaa kulutusveroja viime kesänä tehdyn päätöksen mukaisesti.

– Alv:n kiristäminen tulee nyt liian aikaisin, Korkman arvioi.

Synkän tilanteen vuoksi hän jatkaisi vielä jonkin aikaa elvytystoimia, vaikka valtio velkaantuukin kovaa tahtia.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous