Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.02.2012 09:20
A A A

Varman Vuoria: Omistajan voitava valvoa yhtiötä

Työeläkeyhtiöiden on Varman toimitusjohtajan Matti Vuorian mukaan voitava osallistua omistamiensa yritysten hallintoon. Vuoria torjuu "kategorisesti" ajatuksen kieltää eläkeyhtiöiden edustajien osallistuminen pörssilistattujen yhtiöiden hallituksiin.

Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokaupasta alkanut keskustelu on laajentunut eläkeyhtiöiden hallinnollisiin siteisiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtajana vuosina 1993-2009 ollut Tarmo Pukkila vaati mielipidekirjoituksessa Helsingin Sanomissa kieltämään lailla työeläkeyhtiöiden henkilökunnan osallistumisen pörssiyhtiöiden hallintoon.

Pukkila halusi myös selvitettäväksi työeläkelaitosten asuntokaupat, jotka on tehty laitosten hallintoon osallistuneiden henkilöiden sekä myös eläkelaitosten nykyisten ja ex-työntekijöiden kanssa.

Varma on Vuorian mukaan merkittävä sijoittaja suomalaisissa yhtiöissä. Osa sijoituksista on strategisia. Valtaosa on kuitenkin puhtaasti taloudellisia.

- Omistajuus tuo tarpeen ja joissain tapauksissa velvollisuuden valvoa yrityksiä. Sen hintana on korostettu läpinäkyvyys.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous