Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.03.2012 20:05

IMF lähti mukaan Kreikan toiseen tukipakettiin

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on hyväksynyt 28 miljardin euron lainan Kreikalle. Valuuttarahaston päätös lähteä mukaan Kreikan toiseen tukipakettiin oli odotettu. Nelivuotinen lainaohjelma on osa Euroopan unionin valtavaa toista tukipakettia Kreikalle.

Summasta siirretään Kreikalle välittömästi 1,6 miljardia, jotta maa pysyisi maksukykyisenä.

IMF on aiemmin myöntänyt Kreikalle 30 miljardin euron lainan. Siitä ehdittiin maksaa noin 20 miljardia, ennen kuin lainaohjelma keskeytettiin uuden tieltä.

Kreikka varmisti toisen tukipaketin saamisen hyväksymällä ankaran säästöohjelman ja sopimalla velkajärjestelystä yksityisten sijoittajien kanssa. Kaikkiaan EU:n ja IMF:n kanssa sovitun lainapaketin koko on 130 miljardia euroa.

Talous

Neste Oil arvioi tuloksensa paranevan 20.12.2014 14:33 (20.12.2014 14:53)
Stockmannin osake painui alimmilleen yli 20 vuoteen 19.12.2014 15:46 (19.12.2014 20:24)
Forex ei vieläkään osta ruplia 19.12.2014 10:56 (19.12.2014 15:47)
Innokas saunoja keksi ruukkuvastan 19.12.2014 05:00 (19.12.2014 10:55)
Eläketurvakeskuksen selvitys tyrmää eläkekaton 18.12.2014 08:30 (18.12.2014 08:50)
28
Gummerus jättää Jyväskylän Messut 17.12.2014 18:22 (17.12.2014 19:30)
Forex keskeytti ruplien ostamisen 17.12.2014 05:23 (17.12.2014 16:00)
5

Seuraa meitä Facebookissa

Työpaikat