Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.03.2010 03:24
A A A

Islanti äänestää Icesave-pankkikorvauksista

Islannissa on järjestetty tänään erikoinen kansanäänestys pankkikorvausten maksamisesta Britannialle ja Hollannille. Kummallisen äänestyksestä teki se, että äänestyksessä ollut aloite on maan hallituksen mukaan jo vanhentunut.

Äänestyksessä oli kyse siitä, millä ehdoilla Islannin tulisi maksaa islantilaisen Landsbankin verkkopankin Icesaven kaatumisesta koituneet korvaukset Britannialle ja Hollannille. Maat haluavat Islannilta 3,8 miljardia euroa, jotka ne maksoivat talletuksensa menettäneille kansalaisilleen.

Islannin parlamentti hyväksyi loppuvuodesta sopimuksen, jonka mukaan Islanti maksaisi miljardivelan 14 vuodessa 5,5 prosentin korolla. Sopimuksen ehdot herättivät Islannissa niin suurta vastustusta, että presidentti Olafur Ragnar Grimsson päätti järjestää asiasta kansanäänestyksen.

Samaan aikaan Islanti on kuitenkin neuvotellut Britannian ja Hollannin kanssa uutta sopimusta velkojen maksusta.

Äänestyspaikat sulkeutuvat puoliltaöin Suomen aikaa, ja tuloksia on odotettavissa huomisen puolella.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous