Asiantuntija:
Sopimuksella vältettiin Kreikan romahdus
Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos (vas.) ja Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen allekirjoittavat sopimuksen Kreikan vakuuksista Brysselissä
STT
OP-Pohjolan pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan Kreikan tukisovulla onnistuttiin välttämään velkakriisin kärjistyminen. Hän arvioi, että päälle kaatumassa olleet ongelmat on joksikin aikaa ratkaistu.
Kreikka on euroalueen maiden joukossa oma erillistapauksensa. Markkinat seuraavat maan toimia hyvin tarkasti, koska se on jäänyt tavoitteista aiemminkin.
Tukipaketin hyväksymisen jälkeen markkinat jännittävät huhtikuun parlamenttivaaleja, sanoo Nordean pääekonomisti Roger Wessman.
Suurin epävarmuus liittyy vaalien jälkeiseen poliittiseen tilanteeseen. On hyvin mahdollista, ettei nykyisillä hallituspuolueilla ole vaalien jälkeen enemmistöä parlamentissa.
- Sopimusehtoihin sitoutumisen syvyys nähdään silloin, Wessman arvioi.
Jo sitä ennen ratkaistaan vapaaehtoisen velkajärjestelyn toteutuminen. Yksityiset lainoittajat saavat vain osan rahoistaan takaisin.
Wessman luonnehti sopimusta huonoksi ratkaisuksi Kreikalle, mutta tilanne ei muutu miksikään vaalien vuoksi. Jos Kreikka ei toteuta sopimusta, maalle käy vielä huonommin, hän huomauttaa.