Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.01.2010 08:22
A A A

Mestarit ja kisällit työnsä touhussa

Myymäläkalusteet antavat tavaratalosta ja erikoisliikkeestä tärkeän ensivaikutelman. Kun valmistetaan tuotteita näköalapaikoille, laatuvaatimuksista ei voi tinkiä. Vaajakoskelainen myymäläkalustevalmistaja Pikval Oy on löytänyt henkilöstön osaamisen kehittämisestä tärkeän menestystekijän vaativalla markkinalla.

Yritykseen on rakennettu koulutuspolku perusosaamisesta huippuosaajaksi. Työssään voi edetä aina osastovastaavaksi saakka. Puupuolen työntekijöistä iso osa on suorittanut työn ohessa puusepänalan ammatti- eli kisällitutkinnon. Osa on jatkanut erikoisammattitutkintoon eli mestariksi asti. Metallipuolella on tehty levytekniikan ja varastoalan ammattitutkintoja.

Työnantajan tuki ja henkilökunnan innostus ovat mahdollistaneet onnistuneet koulutusprojektit.

- Onnistumisen edellytyksenä on ollut myös paikallisten koulutuskumppanien löytäminen. Jyväskylän aikuisopiston ja Jyväskylän oppisopimuskeskuksen kanssa yhteistyötä on tehty kohta kymmenen vuoden ajan, sanoo tuotesuunnittelun osastovastaava Jarmo Riukulehto.

Opinnot ajassa kiinni

Pitkä kumppanuus helpottaa koulutusten suunnittelua. Oppilaitoksessa tunnetaan yrityksen tarpeet ja yrityksessä puolestaan on syntynyt luottamus siihen, että sovituista raameista pidetään kiinni.

- Tutkinnoissa täytyy toteutua valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi yrityksen omat tavoitteet. Jokainen koulutusprojekti suunnitellaan erikseen. Materiaalit ja valmistustekniikat muuttuvat nopeasti, koulutuksen täytyy olla ajan hermoilla, sanoo Jyväskylän aikuisopiston koulutuspäällikkö Marko Saaranen.

Jarmo Riukulehto pitää tärkeänä, että opiskelu nivoutuu arkiseen työntekoon. Työpaikka toimii oppimisympäristönä, jossa uusia taitoja voi harjoitella. Jokainen opiskelija suunnittelee oman opinnäytetyön ja toteuttaa sen työpaikalla.

Työntekijöiden tulee sitoutua tekemään opintoja myös omalla ajalla. Parina iltana kuukaudessa on teoriaopintoja, lisäksi tehdään oppimistehtäviä.

Aloite työntekijöiltä

Kouluttajiksi etsitään parhaat resurssit. Kouluttaja voi olla esimerkiksi aikuisopistosta tai omaa henkilökuntaa. Materiaalintoimittajilla on puolestaan viimeisin tieto uusista materiaaleista.

- Tutkintojen suorittamisessa onnistumisprosentti on ollut varsin korkea. Ne, jotka eivät ole halunneet tehdä koko tutkintoa, ovat saaneet valita itselle tärkeitä osia koulutuksesta, Riukulehto toteaa.

Työntekijöitä motivoi kouluttautumisessa parempi palkka, mutta se ei ole ainoa tekijä. Kun oma ammattitaito kasvaa, työssä viihdytään paremmin ja siihen sitoudutaan entistä tiukemmin.

- Itse asiassa kiinnostus opintoihin lähti työntekijöistä itsestään. Silloin piti ottaa haaste vastaan, Riukulehto myöntää.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Talous