Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.07.2010 10:24
A A A

Neste Oilin tulos romahti Porvoon huoltoseisokin takia

Neste Oilin huhti-kesäkuun tulos romahti. Syynä oli yhtiön mukaan Porvoon jalostamon huoltoseisokki.

Yhtiön toimitusjohtajan Matti Lievosen mukaan kuuden viikon mittainen seisokki oli yhtiön historian laajin.

- Sillä oli luonnollisesti merkittävä negatiivinen vaikutus katsauskauden tulokseen. Uskon, että seisokki mahdollistaa Porvoon jalostamolle hyvän käyntivarmuuden seuraavaksi viideksi vuodeksi, Lievonen sanoi yhtiön torstaina julkistamassa osavuosikatsauksessa.

Neste Oilin tulos ennen veroja syöksyi 70 miljoonaa euroa miinukselle, kun se viime vuonna oli 109 miljoonaa euroa voitolla. Yhtiö arvioi, että seisokin tulosvaikutus oli 65 miljoonaa euroa.

Romahduksesta huolimatta yhtiön loppuvuoden näkymät ovat valoisat, sillä yhtiö arvioi, että sen suurimman liiketoiminta-alueen eli öljytuotteiden loppuvuosi tulee menemään ensimmäistä paremmin. Syynä on Porvoossa tehtyjen huoltojen vaikutukset ja dieselin kasvava kysyntä.





Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Talous