Onnistunut jatkajan haku kestää vuosia
Anne Repo
Yrityksen sukupolvenvaihdos voi alkaa jo siitä, kun lapsi on ensimmäistä kertaa vanhempiensa yrityksessä - hoidossa. Näin kuvaa toimitusjohtaja Sakari Oikarinen Confidentum Oy:stä sukupolvenvaihdoksen pitkää aikaa.
- Lasten pitää kasvaa yrittäjyyteen. Heidän täytyy tietää, haluavatko he jatkajaksi ja opiskella yrittäjyyttä vanhempien rinnalla pieni pala kerrallaan, Oikarinen korostaa.
- On hyvä, jos sukupolvenvaihdosta lähdetään pohtimaan vakavasti esimerkiksi siinä vaiheessa, kun lapset ovat valinneet koulutusväylänsä.
Koulutus ja harjoittelu
- Yksi asiakkaani tuli keskustelemaan sukupolvenvaihdoksesta, kun hänen poikansa opiskeli alaa teknisessä korkeakoulussa. Opiskelu kesti vielä kolme vuotta, mutta poika työskenteli yrityksessä lomillaan.
- Kolmen vuoden aikana isä ja poika ehtivät käydä kisaa: isä on vanhan liiton kavereita, poika edustaa uudempaa ajattelua. Toistensa haastamisen kautta he etenevät. Jatkajan on ensin opittava käytännön asiat, sitten vasta siirrytään strategioihin, Oikarinen valottaa onnistuneen sukupolvenvaihdoksen syntyhistoriaa.
Luopumisen vaikeus
Sitten kun jatkaja on valmistunut, perheyrityksessä siirrytään yhteisjohtajuuden aikaan.
- Asiakkaat ja työntekijät noteeraavat, että vaihdos on tulossa. Tämä on tärkeä ajanjakso myös juniorille, joka pystyy näin lunastamaan oman paikkansa yhteisössä, Oikarinen kuvailee.
- Seniorijohtaja voi pikkuhiljaa jättäytyä taustalle ja antaa päätäntävaltaa nuoremmalleen. Yhteisjohtajuuden aika toimii samalla hänen luopumisprosessinaan.
Viimeinen vaihe, 5-8 vuoden kuluttua sukupolven vaihdoksesta päättämisestä, on omistuksen siirto; ostaako jatkaja kaiken kerralla vai vähitellen?
Myös luopujan rooli selvitetään, siirtyykö hän eläkkeelle vai esimerkiksi hallituksen jäseneksi.
Oikarisen mukaan hallituksen jäsenyys on luopujalle mukava tapa jäähdytellä, mutta siinä on omat sudenkuoppansa.
- Näin luopuja pystyy valvomaan yritystä ja katsoa pärjääkö lapsi. Mutta yrityksen näkökulmasta sellaisesta hallituksen jäsenestä ei ole hyötyä, joka on itse jäähdyttelemässä ja valvomassa lapsiaan, Oikarinen ironisoi.
Lisätietoja sukupolvenvaihdoksesta: www.kauppakota.fi, www.confidentum.com. www.yrittajan.net -sivulla voi tehdä maksutta yrityksen hinta-arvion.