Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.02.2012 00:38
A A A

Mellakat jatkuvat

Kreikan uudesta lainaerästä päätetään ylihuomenna

Kuva: ARIS MESSINIS Mielensoittajat ottivat yhteen mellakkapoliisien kanssa Ateeenan kaduilla sunnuntaina.

Mielensoittajat ottivat yhteen mellakkapoliisien kanssa Ateeenan kaduilla sunnuntaina.

Kreikan parlamentin päätös lisäsäästöistä on saanut myönteisen vastaanoton EU-komissiolta ja Kreikkaa kovistelleen eurorintaman johtomaalta Saksalta.

EU:n talouskomissaari Olli Rehn sanoi uskovansa, että Kreikka vielä täyttää myös muut ehdot, joita sen eurokumppanit asettivat viime viikolla ehdoksi maan toiselle tukipaketille. Näihin kuuluu vielä muun muassa yli 300 miljoonan euron lisäsäästöjen kohdentaminen sekä Kreikan poliittisen johdon sitoutuminen uudistuksiin.

Rehn kommentoi jälleen viime päivien arvioita, joiden mukaan Kreikalle parasta olisi vetäytyminen eurosta ja ajautuminen maksukyvyttömäksi sen sijaan, että maa ottaa uuden tukipaketin tiukkoine ehtoineen.

- Oma näkemykseni on, että Kreikan hallitsemattomalla maksukyvyttömyyteen joutumisella olisi paljon pahemmat seuraukset Kreikan yhteiskunnalle ja etenkin sen heikoimmille jäsenille. Lisäksi sillä olisi hyvin negatiivisia vaikutuksia koko Euroopan taloudelle, Rehn sanoi.

Euroalueen valtiovarainministerien on määrä kokoontua Brysseliin keskiviikkona päättämään 130 miljardin euron tukipaketin myöntämisestä Kreikalle.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous