Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.02.2012 01:16
A A A

Päätös Kreikan tukipaketista lykkääntyi ensi viikkoon

Euroalueen valtiovarainministerit eivät pystyneet päättämään Kreikan tukipaketista illan kokouksessa Brysselissä. Asia lykkääntyy ensi viikkoon, koska Kreikka ei vielä vakuuttanut eurokumppaneitaan erityisesti sen suhteen, miten vakavasti se on sitoutunut talouden tasapainottamiseen. Euroryhmän puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan uutta kokousta suunnitellaan ensi keskiviikoksi.

- Viime päivien edistyksestä huolimatta meillä ei vielä ollut kaikkia tarvittavia elementtejä pöydällä päätöksiä varten, Juncker sanoi.

Hänen mukaansa Kreikan parlamentin pitää hyväksyä hallituksen sopima säästöpaketti, ennen kuin päätös voidaan tehdä. Lähtökohtana on, että tukipaketti on viime lokakuussa sovitun mukainen eli kaikkiaan 130 miljardia euroa. Julkisuudessa on viime päivinä arveltu, että Kreikka tarvitsisikin tätä suuremman järjestelyn.

Talouskomissaari Olli Rehn kertoi EU:n harkitsevan vakavasti Ranskan ja Saksan ehdottaman suljetun tilin perustamista sen varmistamiseksi, että Kreikka huolehtii lainojensa koroista. Hänen mukaansa se olisi yksi tapa lisätä sovittujen asioiden valvontaa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous