Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 25.01.2010 08:19
A A A

Peltejä äärioloihin

Laukaalainen Sammasmaan Metalli Oy käänsi parikymmentä vuotta sitten ruoria uudelle reitille. Perinteinen energia- ja prosessiteollisuuden alihankkija oli tehnyt peltitoimituksia Tampellalle ja Ahlströmille. Kun nämä lopettivat oman suunnittelun, yrittäjä Pertti Sammasmaa esitti päämiehille, että teollisuuspeltien tuotekehittely ja valmistus siirtyisi Leppävedelle.

Omien tuotteiden suunnittelu lähti kunnolla vauhtiin 1990-luvun alkupuolella, jolloin Muurameen perustettiin tytäryhtiö Sammet Dampers Oy. Nyt yritys keskittyy sulku- ja säätöpeltien suunnitteluun ja markkinointiin, sillä oma tuotanto ja asennustoiminta on myyty pois. Teollisuuspeltien valmistus on Keuruulla ja puolen tusinaa yritystä tekee Sammet-tuotteita Baltiassa.

- Olemme kasvaneet Pohjoismaiden suurimmaksi teollisuuspeltien toimittajaksi. Tuotteita menee raskaaseen teollisuuteen: voima- ja diesellaitoksiin, sellutehtaisiin ja laitosten savukaasunpuhdistusjärjestelmiin. Suoran viennin osuus on yli 50 prosenttia. Toimituksia on kaikille mantereille, kertoo toimitusjohtaja Sammasmaa.

Pitkä yrittäjätausta ja menestyminen kilpaillulla markkinalla toi Sammet Dampersille tämänvuotisen Muuramen yrittäjäpalkinnon.

Tuotantoa Intiaan

Teknologiateollisuudelle tästä vuodesta tulee haasteellinen. Pertti Sammasmaan mukaan alan yrityksillä on paljon tilauksia, mutta ne ovat toistaiseksi jäissä. Toiveikkaimmat uskovat, että suma alkaa purkautua loppukesästä.

- Meillä se näkyy tietyllä viiveellä ehkä loppuvuodesta. Taantuman aikana olemme onneksi saaneet koko ajan tilauksia. Kentältä on kuulunut, että jotkut päämiehet eivät ole tehneet yhtään kauppaa 18 kuukauteen.

Sammasmaa pitää jatkossa Venäjää erityisen kiinnostavana markkina-alueena. Kun siellä alkaa löytyä investointihalukkuutta ympäristöystävällisempiin teollisuuslaitoksiin, myös teollisuuspeltejä tarvitaan.

Sammet Dampersin katseet ovat tällä hetkellä tiivisti kohti Intiaa. Vientialueena se on kasvanut tasaiseen tahtiin. Maahan rakennetaan voimalaitoksia jopa yhden laitoksen päivävauhdilla.

Eksoottisia kohteita

Intian vetovoimasta johtuen muuramelaisyritys suunnittelee valmistuksen siirtämistä lähemmäksi asiakasta.

- Valmistus on vietävä sinne, missä se on edullisempaa. Lisäksi säästetään rahti- ja tullauskustannuksissa, jotka ovat todella kovat näin suurille tuotteille, kuvaa Sammasmaa ja kertoo, että suurimmat peltitoimitukset ovat kooltaan jopa keskikokoisen asuinkolmion kokoisia.

Pitkän yrittäjäuran tehneet Pertti ja Maija-Liisa Sammasmaa ovat vähitellen siirtämässä toimintaa nuoremmille harteille. Lapsista Lotta, 27, kuuluu hallitukseen samoin kuin Mikko, 35, ja Laura, 32, jotka myös työskentelevät yrityksessä.

Toimitusjohtajan mielestä nuorikaan työntekijä ei jaksa töissä vain nuoruuden innolla vaan työntekijöiden työssäjaksamiseen ja etuihin on satsattu kunnolla.

- Olemme hoitaneet työterveyshuollon vähän pitemmälle. Sairastumisturva on varsin kattava ja yltää jopa leikkaukseen saakka. Olemme rakentaneet myös eläkejärjestelmiä. Eläkekassaan kertyy koko ajan ylimääräistä ja se laukeaa työntekijän ollessa 58-vuotias, jolloin saa palkanlisää.

Sammasmaa uskoo, että nuoremmat työntekijät arvostavat myös Sammet Dampersin tarjoamaa vaihtelevaa työtä, johon kuuluu matkustamista eksoottisiinkin maihin.

- Joku on käynyt Afrikan sarvessa, toinen Vietnamissa. Kun maailmankuva avartuu, se antaa vähän lisää sisältöä työhön, hän sanoo.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous