Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.02.2012 18:48
A A A

Rakennuslehti: Ara-tukia jaettu vastoin ohjeita

Rakennuslehden mukaan Ara on jakanut erityisryhmien asumiseen tarkoitettua valtion tukea ohjeiden vastaisesti siten, että se vääristää yksityisten hoivapalveluyritysten kilpailua.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara päätti avustusten ja korkotukivarausten jaosta toissa päivänä.

Rakennuslehden mukaan tukea saivat myös ruotsalaisomisteisen Attendo MedOne Hoivan omistama Palveluasunnot Oy ja Mediverkko-konserniin kuuluva MVH-Asunnot.

Lehden mukaan tämä rikkoo ympäristöministeriön ohjeita, joiden mukaan kunnan hallinnassa olevien palveluyksiköiden tilojen omistus ja palvelujen tuottaminen tulisi pitää erillään.

Tarkoituksena on varmistaa, että kunta voi kilpailuttamalla vaihtaa palvelujen tuottajaa, mutta samalla taata asukkaiden vuokrasuhteen jatkumisen entisissä tiloissa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous