Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.03.2010 13:22
A A A

Viestintävirasto pitää yhä Digitan hinnoittelua lainmukaisena

Viestintävirasto pitää kiinni kannastaan, ettei verkkoyhtiö Digita ole perinyt tv-yhtiöiltä liian suuria hintoja. Virasto joutui puntaroimaan asiaa uudelleen, koska korkein hallinto-oikeus joulukuussa kumosi sen aiemman päätöksen ja palautti asian uuteen käsittelyyn.

Uudessa ratkaisussaan viestintävirasto katsoo, että Digitan hinnoittelu on ollut viestintämarkkinalain ja yhtiölle asetettujen velvoitteiden mukaista ja perustunut palvelun tuottamisesta aiheutuneisiin kuluihin.

Digitan vuoden 2008 hinnoittelusta tekivät selvityspyynnön Yleisradio, MTV, Nelonen, Sub ja Suomen Urheilutelevisio. Niistä ainakin Yleisradio aikoo valittaa myös viestintäviraston uudesta ratkaisusta. Toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoi Ylen kannasta Yleisradion aamu-TV:n lähetyksessä.

Yle yksin maksaa Digitalle ohjelmiensa jakelusta 35 miljoonaa euroa vuodessa. Se myi Digitan France Telecomille 2000-luvun alussa.







Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous