Seurakunnalta lainaa velkaantuneille Kotkassa
STT
Seurakunnat ovat ryhtyneet tarjoamaan taloudellista apua ja neuvontaa laman horjuttamilla teollisuuspaikkakunnilla Kotkassa ja Varkaudessa.
Kotkassa seurakuntayhtymä ja kaupunki myönsivät viime perjantaina ensimmäiset, tavallisille kansalaisille tarkoitetut pienlainat. Kirkkohallituksen mukaan ratkaisu on ainutlaatuinen, koska Suomessa ei ole muita seurakuntia, jotka myöntäisivät lainoja.
Varkaudessa seurakunta puolestaan hoitaa lakisääteistä talous- ja velkaneuvontaa.
Kotkassa uusi taloudellinen apu otettiin heti todesta. Diakonissa ja velkaneuvoja Anna-Maija Kallasjoki kertoo, että kaikki ajat lainaneuvotteluihin on varattu pääsiäiseen asti.
– Moni on joutunut velkakierteeseen lomautusten ja irtisanomisten takia. Kun työttömyyskassat, Kela ja sosiaalitoimisto ovat ruuhkautuneet, ihmiset ovat ottaneet pikavippejä ja muita lainoja, Kallasjoki kertoo.