| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa | Keskisuomalainen Oyj |
|
|
|
Tallentavien digiboksien hinnat putosivat rajusti
Korpilahtelaiset Arto Hänninen (vas.) ja Pertti Puolakka etsivät tiistaina Puolakalle digiboksia Markantalosta. Puolakalla oli ennestään kaksi boksia, mutta tallentava laite puuttui.
Kaapelitalouksien kannatti jättää digiaikaan siirtyminen aivan viimeisille viikoille. Digiboksien hinnat ovat pudonneet rajusti ja digitelevisioiden jonkin verran viime elokuun lopun jälkeen, jolloin antenniverkossa siirryttiin pelkkiin digilähetyksiin. Kaapelitalouksilta analogiset lähetykset loppuvat tämän viikon lauantaina, 1. päivänä maaliskuuta.
Tallentavat digiboksit ovat Keskisuomalaisen tekemän vertailun mukaan jopa 200 euroa edullisempia kuin täsmälleen samat mallit viime elokuussa. Tulos saatiin vertailemalla kodintekniikkaliikkeiden tuoreita mainoksia viime vuoden elokuussa julkaistuihin mainoksiin.
Useimpien tallentavien digiboksien hinnat ovat pudonneet reilusti, esimerkiksi Topfieldin ja Kaonin joidenkin mallien hinnat ovat pudonneet liikkeestä riippuen jopa 160-200 euroa. Pudotus on jopa 30-40 prosenttia.
Maahantuonnin muutos pudotti
Topdfieldin yhden mallin hintataso on laskenut viime elokuun 549 eurosta yleisesti 369 euroon. Kauppiaiden mukaan ison hinnanlaskun syynä on maahantuojan vaihtuminen. Osa kilpailijoista on laskenut hintojaan Topfieldin perässä reippaasti, osa taas vähemmän.
Myös perusdigiboksien hinnat ovat pudonneet - muutamat reilustikin, esimerkiksi 119 eurosta 79 euroon. Joidenkin perusmallien hinnat ovat kuitenkin täsmälleen samat kuin puoli vuotta sitten.
Asiakkaat suosivat vielä viime vuonna perusdigibokseja, sillä sovittimien keskihinta oli 153 euroa.
Digitelevisioidenkin hinnat ovat laskeneet loppukesän jälkeen, mutta suhteessa vähemmän kuin boksien hinnat. Sekä kaapeli- että antenniverkkoon sopivien 26- ja 32-tuumaisten digitelevisioiden (hybridimallit) halvimpien mallien hinnat ovat kevenneet yleisesti 100-200 euroa. Isommissa tuumakoissa hintojen lasku on ollut kovempi, esimerkiksi 37-tuumaisissa jopa 300-400 euroa.
Sekä kaapeli- että antenniverkkoon sopivan 26-tuumaisen digi-tv:n saa halvimmillaan alle 700 euron, noin satasen halvemmalla kuin viime elokuussa. Pelkästään antenniverkossa toimivat digi-tv:t ovat halvempia.
Taulutelevisioiden keskihinta putosi viime vuonna yhdeksän prosenttia ja oli 1 146 euroa.
» Lue lisää keskiviikon Keskisuomalaisesta


