Täydet kympit 25.1.2010
Sanna Höglund
10 VUOTTA
KARSTULAN ÖLJY- JA AUTOTARVIKE OY. Karstulan Öljy- ja Autotarvike Oy on Mika Riihisen omistama autojen ja pienkoneiden varaosakauppa. Liikkeessä on edustettuna lukuisiin automerkkeihin sopivia varaosia. Tuotevalikoimiin kuuluvat myös teolliset hihnat, laakerit ja öljyt sekä palveluihin AGA-palvelupiste.
Myymälä sijaitsee Karstulan keskustan tuntumassa. Yrityksellä on pitkä historia, sillä sen perusti vuonna 1977 Simo Kauppi.
- Toimin aiemmin varaosamyyjänä muualla, ja kun valmis liike tuli myyntiin kymmenen vuotta sitten, oli luontevaa ryhtyä yrittäjäksi, Riihinen sanoo.
Yritys työllistää tällä hetkellä Riihisen lisäksi kolme työntekijää. Myös Riihisen puoliso Heli Iso-Ahola on apuna paperitöissä. Pienellä paikkakunnalla kilpailussa pärjäämisen valtti on suuri varasto, monipuoliset tuotevalikoimat ja asiakaspalvelu.
ERJA LAAKSONEN. Julkisen hallinnon tilintarkastuksiin erikoistunut jämsänkoskelainen Erja Laaksonen työskenteli taloushallinnon tehtävissä pitkän työuran ennen yrittäjäksi ryhtymistä.
- Aluksi toimin sivutoimisena yrittäjänä, mutta kymmenen vuotta sitten yrittämisestä tuli päätoimista. Yrittäminen on ehdottomasti juttuni.
Yksi osa yrittäjän työnkuvaa on kunnallishallinnon JHTT-tilintarkastusyhteisö Audiatorin palveluksessa toimiminen.
- Asiakaskuntaani kuuluu seurakuntia, kuntia ja niiden tytäryhteisöjä Keski-Suomessa sekä Päijät-Hämeessä. Teen tilintarkastuksia myös yhteisöille, taloyhtiöille ja järjestöille.
Yrityksen palveluja täydentää Laaksosen pätevyys perunkirjotuksiin, testamenttien laatimiseen, osituksiin, perinnönjakoon sekä julkisen kaupanvahvistajan tehtäviin. Lisäksi hän toimii työelämän edustajana merkonomin ja taloushallinnon ammattitutkintoa suorittavien opiskelijoiden näyttökokeissa.
- Työaloja on vuosien varrella kertynyt monia, joten iän karttuessa on aikomus karsia jostain. Tällä alalla on jatkuvasti päivitettävä osaamistaan.