Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.02.2012 10:23
A A A

Teknologia-ala: Viennin vaje uhkaa jäädä pysyväksi

Teknologiateollisuus vaatii hallitusta käyttämään veropolitiikkaa edistääkseen Suomen vientiä ja talouskasvua. Kauppatase on kääntynyt alijäämäiseksi, ja vaje uhkaa jäädä pysyväksi.

Tavaroiden ja palveluiden vienti on tällä hetkellä vuositasolla vajaat 20 miljardia pienempi kuin ennen talouskriisiä vuonna 2008. Pudotuksesta puolet tulee elektroniikkateollisuudesta ja kolmannes kone- ja metalliteollisuudesta.

- Nyt on kansallisesti keskityttävä vientiteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen. Tilanteen vakavuus on ymmärrettävä laajasti. Jos vientimme jää nykyiselle alhaiselle tasolle, romahtaa hyvinvointiyhteiskunnan perusta, varoittaa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen.

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelun mukaan alan yritykset saivat loka-joulukuussa kuusi prosenttia vähemmän tilauksia kuin vuotta aikaisemmin. Tilauskanta on kolmanneksen alempi kuin aikana ennen talouskriisiä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Talous