| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa | Keskisuomalainen Oyj |
|
|
|
Tietolaiset marssivat ulos Jyväskylässä
Tieto-konsernin henkilöstö vastustaa yhtiön suunnittelemia henkilöstövähennyksiä ja lomautuksia laajalla neljän tunnin ulosmarssilla, joka alkoi tänään iltapäivällä kello 13.
Jyväskylässä tietolaisia työskentelee useissa toimipaikoissa yhteensä noin 500. Myös Jyväskylässä työt keskeytyivät ulosmarssin takia useissa Tiedon toimipaikoissa.
Tietoalan toimihenkilöiden alueellinen luottamusmies Markku Syrjälä Jyväskylästä kertoi, että yhtiö aikoo irtisanoa Suomessa viime tietojen mukaan 220 sekä lomauttaa noin 1 500 henkilöä. Lisäksi yhtiö suunnittelee alihankinnan vähentämistä sekä töiden siirtämistä halvan työvoiman maihin.
- Ihmettelemme suuresti, kuka työt sitten tekee, jos nämä leikkaukset toteutetaan. Myös konsernit tulostietojen valossa ihmettelemme leikkausten kohdistumista näin ankarina Suomeen. Osavuosikatsauksen tulostietojen mukaanhan Tiedon toiminta Suomessa oli edelleen selvästi voitollista, kun taas lähes kaikissa muissa maissa tehtiin tappiota, Syrjälä totesi.
Ulosmarssin järjestäjät - STTK-lainen Tietoväki ry ja akavalainen TietoEnator-konsernin Asiantuntijat ry - vaativat aiemmin julkisuuteen toimittamassaan kannanotossa irtisanomisten ja lomautusten määrän vähintäänkin puolittamista.
Ohjelmistotalo työllistää yhteensä 16 500 henkilöä, joista Suomessa noin 5 700.


