Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.03.2010 14:10
A A A

Ulosotot lisääntyivät – nuorten velat kasvussa

Ulosottoasiat lisääntyivät viime vuonna lähes kymmenen prosenttia. Ulosottovirastoissa käsiteltiin kaikkiaan noin 2,6 miljoonaa uutta ulosottoasiaa. Nuorten suhteellinen osuus oli lievässä kasvussa.

Valtakunnanvouti Juhani Toukola arvioi, että taantuma on toistaiseksi heijastunut ulosottotoimeen melko vähän. Ulosottovelallisia oli vuodenvaihteessa noin 243 000, joista yrityksiä oli noin 22 000. Pahimpana lamavuonna 1994 velallisia oli kaikkiaan 512 000. Ulosottotoimi peri viime vuonna 730 miljoonaa euroa.

Alaikäisten velallisten osuus pysyi edelleen alhaisena, mutta oli pienessä nousussa. Alaikäisten velat ovat useimmiten mopojen maksamattomia vakuutuksia, joukkoliikenteen tarkastusmaksuja ja sakkoja.

Alle 30-vuotiaiden osuus kaikista ulosottovelallisista oli vuoden 2009 lopussa noin 22 prosenttia. Heidän osuutensa kaikista veloista oli kuitenkin vain vajaat kuusi prosenttia. Velat ovat pienempiä kuin vanhemmalla väestöllä, mutta pikavipit ja perimistoimistojen perimiskulut ovat lisääntyneet.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Talous