| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa |
|
|
|
Valtion Eläkerahasto odottaa pienempiä maksutuloja
Valtion eläkerahasto VER odottaa, että rahaston saamat maksutulot alkavat pudota. Syynä on yliopistolain muutos, sillä yliopistojen henkilökunnasta valtion eläketurvaan jäävät vain ennen vuotta 1980 syntyneet työntekijät.
Jo tänä vuonna noin 3 700 yliopistojen palveluksessa olevaa vakuutettua siirtyy pois valtion eläketurvan piiristä.
VER:n saamaan maksutuloon vaikuttaa myös palkkasumman pienentyminen kunnissa ja valtionapulaitoksissa sekä valtion tuottavuusohjelmasta johtuva palkkasumman kasvun hidastuminen.
Viime vuosi sujui VER:ltä kuitenkin hyvin. Sijoitusten tuotto oli huippuluokkaa, 16,4 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 12,3 miljardiin euroon.
- Viime vuoden sijoitustuotto oli VER:n 20-vuotisen historian paras, kertoo toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi.
Rahasto nosti osakesijoitusten osuuden 40 prosenttiin ja pudotti korkosijoitusten osuuden 55 prosenttiin.




