Yli-Kyyny Vapon johtoon
Jorma Rahkonen
Diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny on valittu Vapo Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.4.2011.
Tomi Yli-Kyyny (s. 1962) toimii nykyisin Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtajana, jossa hän on tehnyt pitkän uran myynti- ja johtotehtävissä.
Vapon nykyinen toimitusjohtaja Matti Hilli jää eläkkeelle johtajasopimuksen mukaan 14.6.2011.
– Tomi Yli-Kyynyllä on vahva kokemus suurten organisaatioiden valtakunnallisesta ja kansainvälisestä asiakaslähtöisestä muutosjohtajuudesta. Uskon, että Tomi pystyy osallistumaan energiapoliittiseen keskusteluun niin fakta-, politiikka- kuin tunnetasolla sekä toimimaan tarmokkaasti kotimaisen energian puolesta. Olen vakuuttunut hänen asiakaslähtöisyydestään, selkeistä henkilöjohtamistaidoista ja kyvystä johtaa Vapon kassavirran kasvua, Vapon hallituksen puheenjohtaja Juho Lipsanen sanoo tiedotteessa.
Yli-Kyynyn mielestä Vapo on mainettaan parempi yhtiö.
– Tavoitteeni on viedä Vapoa muutama metri vihreämpään suuntaan toiminnallisesti, mutta myös julkisuudessa ja tunnetasolla, Yli-Kyyny sanoo.