Yritykset torjuvat maahanmuuttajien suosimisen
STT
Maahanmuuttajien suosiminen työvoimaa palkattaessa ei kiinnosta suomalaisia yrityksiä. Jonkin verran myönteisempää suhtautuminen on julkisella sektorilla. Etenkin kunnissa halutaan lisätä maahanmuuttajien osuutta työvoimasta.
STT:n kysely positiivisen erityiskohtelun käytöstä lähetettiin sähköpostilla noin 40 suurelle suomalaiselle työnantajalle lokakuun lopussa. Hieman alle puolet vastasi kyselyyn. Suurin vastausaktiivisuus oli yksityisillä yrityksillä.
Positiivisella erityiskohtelulla tarkoitetaan aliedustetun ryhmän suosimista. Menettelyllä on tarkoitus tasoittaa esimerkiksi ihmisten mahdollisuutta saada työpaikka erilaisista lähtökohdista huolimatta. Käytännössä työpaikkoja täytettäessä voidaan suosia esimerkiksi maahanmuuttajaa, jos työpaikalla on maahanmuuttajia erityisen vähän.