Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2012 12:20
A A A

Breivik halusi pommittaa myös norjalaisviestimiä

Kuva: Jon-Are Berg-Jacobsen

Utöyan joukkosurmaaja Anders Behring Breivik suunnitteli pommi-iskuja myös useiden norjalaisten medioiden toimituksiin. Yleisradioyhtiö NRK:n mukaan Breivik on kuulusteluissa kertonut maaleikseen muun muassa Aftenposten- ja VG-lehdet sekä NRK:n.

Erityisesti yleisradioyhtiö oli Breivikille tärkeä kohde, sillä hän sanoi käyneensä useita kertoja tiedusteluretkillä NRK:n toimitalon liepeillä Oslon Marienlystissä. Hän oli selvittänyt muun muassa politiikan- ja ulkomaantoimitusten sisäänkäyntien sijainnin. Hän aikoi käyttää iskuissa 50-60 kilon pommeja, jotka hän olisi vienyt paikalle kuriiriksi pukeutuneena.

Lopulta Breivik kuitenkin päätti, ettei hän ehtisi pommittaa sekä Oslon hallituskorttelia että tiedotusvälineitä ennen lähtöään Utöyalle.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Ulkomaat