"Srebrenican verilöyly johtui homosotilaista"
Hollanti torjui amerikkalaisen kenraalin homosyytökset
STT, AFP
Hollannin hallitus on torjunut amerikkalaiskenraalit väitteet, joiden mukaan Srebrenican muslimien verilöyly olisi johtunut homosotilaista.
Kenraali John Sheehanin mukaan Srebrenicassa olleet hollantilaiset YK-joukot eivät onnistuneet estämään verilöylyä Bosniassa vuonna 1995, koska joukoissa oli mukana avoimesti homoseksuaaleja sotilaita.
- On hämmästyttävää, että näin korkealla oleva henkilö päästää suustaan tällaista potaskaa, sanoi Hollannin puolustusministeriön edustaja Roger van de Wetering.
Sheehan on eläkkeelle jäänyt kenraali. Hän toimi aiemmin muun muassa sotilasliitto Naton komentajana.
Sheehan viittasi Srebrenican tapahtumiin senaatin kuulemistilaisuudessa, jossa hän arvosteli presidentti Barack Obaman suunnitelmia sallia avoimesti homoseksuaalien sotilaiden palveleminen armeijassa.
- Hollanti, kansainväliset järjestöt ja YK tutkivat aikoinaan tarkasti Srebrenican verilöylyä ja YK-sotilaiden osuutta. Missään vaiheessa ei päädytty siihen, että sotilaiden seksuaalinen suuntautuminen olisi näytellyt mitään osaa, van de Wetering sanoi.