Kodittomien määrä New Yorkin kaduilla kasvaa
STT
New Yorkin kaduilla elää yhä enemmän kodittomia, kirjoittaa sanomalehti New York Times verkkosivuillaan. Viranomaisten mukaan kodittomien määrä kasvoi viime vuonna yli kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna. Kyseessä on yksi kaupungin suurimmista ongelmista.
Lehden mukaan kasvua selittää taantuma, joka on ajanut ihmisiä aiempaa enemmän kaduille.
Vuosittain järjestettävän laskennan perusteella kodittomien määrä kasvoi kaikissa kaupunginosissa. Eniten kodittomia tallusteli Brooklynissa, mutta myös Manhattanin tilastot kertovat synkkiä lukuja.
Kartoituksen perusteella lähes 800 ihmistä asuu taivasalla New Yorkissa. Tämän lisäksi erilaisissa kodittomille tarkoitetuissa suojissa oleilee noin 38 000 koditonta. Katujen lisäksi kodittomat elävät metroissa ja metroasemilla.
Virkamiehet muistuttavat, että roimasta kasvusta huolimatta kodittomia on New Yorkissa suhteellisen vähän muihin amerikkalaisiin suurkaupunkeihin verrattuna.