Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.09.2010 17:53
A A A

Kongon veneturmien uhriluvuista ristiriitaista tietoa

Kongon demokraattisessa tasavallassa tapahtui viikonloppuna kaksi laivaonnettomuutta. Ensitietojen mukaan onnettomuuksissa olisi kuollut satoja ihmisiä, mutta hallitus ei ole pystynyt vahvistamaan tietoa.

Paikallishallinnon edustaja sanoi 15 ihmisen kuolleen Rukijoella laivan kaaduttua kumoon lauantaina. Lisäksi 60 ihmistä oli kateissa.

Toisen jokilaivan kerrottiin kaatuneen sen jälkeen, kun laiva oli syttynyt tuleen Kasaijoella sunnuntain vastaisena yönä. Laivalla väitettiin olleen noin kaksisataa matkustajaa, joista suurimman osan uskotaan kuolleen.

Viranomaisten mukaan ei ole mahdollista, että Kasain pienessä jokilaivassa olisi ollut satoja ihmisiä. Hallitus vahvisti 24 ihmisen pelastuneen, muttei täsmentänyt uhrilukuja.

Veneonnettomuudet ovat tavallisia Kongossa, sillä huonokuntoisilla jokilaivoilla on usein liikaa matkustajia.





Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Ulkomaat