Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.02.2012 11:17
A A A

Malediiveilla meneillään vallankaappaus

Malediivien saarivaltiossa on menossa vallankaappaus. Kapinoivat poliisit ovat vallanneet maan television ja opposition radioasemat kehottavat kansalaisia kaduille.

Presidentti Mohamed Nasheed on ilmoittanut jättäneensä tehtävänsä rauhoittaakseen tilannetta.

- Tässä tilanteessa on parempi maalle, että eroan. En halua hallita maata rautanyrkillä. Jätän tehtäväni, hän sanoi televisioidussa puheessaan.

Nasheed nousi valtaan vuonna 2008, jolloin maassa pidettiin ensimmäiset monipuoluevaalit.

Intian valtameressä sijaitsevien lomasaarien politiikka on ollut umpikujassa jo pitkään. Istuvan presidentin ja maata kolme vuosikymmentä hallinneen Maumoon Abdul Gayoomin välit ovat hyiset.

Malediiveilla käy vuosittain liki miljoona turistia. Työttömyys ja jatkuvasti nousevat elintarvikkeiden hinnat ovat kuitenkin lisänneet tyytymättömyyttä maan johtoa kohtaan.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Ulkomaat