Kymmenettuhannet protestoijat kerääntyvät Bangkokiin
STT
Thaimaassa kymmeniätuhansia mielenosoittajia on kerääntymässä pääkaupunkiin Bangkokiin. Huomiseen joukkokokoukseen odotetaan jopa miljoonaa ihmistä.
Viranomaiset ovat kiristäneet turvatoimia Bangkokissa ja sen lähiympäristössä.
Entisen pääministerin Thaksin Shinawatran kannattajat alkoivat kerääntyä keskustaan jo eilen. Mielenosoittajat vaativat nykyisen pääministerin eroa ja ennenaikaisia vaaleja.
Shinawatraa on pyydetty poistumaan Arabiemiraateista, jossa hän on asunut maanpaossa yli vuoden. Asiasta kertovat Thaimaan viranomaiset.
– Olemme kuulleet, että hän on lähdössä Dubaista pian, mutta emme tiedä minne hän on seuraavaksi menossa, Thaimaan ulkoministeriön edustaja sanoi.
Thaksin kiisti internetin Twitter-palvelussa tuoreeltaan, että häntä olisi pyydetty lähtemään Arabiemiraateista. Hän myönsi kuitenkin olevansa pian lähdössä Eurooppaan tapaamaan tyttäriään.
Thaksin syrjäytettiin vuonna 2006. Hänet on tuomittu Thaimaassa kahdeksi vuodeksi vankeuteen valta-asemansa väärinkäytöstä. Thaksinilla on edelleen vahva kannatus erityisesti Thaimaan maaseudulla.