Mosambikissa pelätään uusia ruokamellakoita
STT, AFP
Huhut uusien mellakoiden puhkeamisesta kiihtyivät viikonloppuna Mosambikissa. Pääkaupungissa Maputossa kiersi useita tekstiviestejä, joissa asukkaita kehotettiin lähtemään uudestaan kaduille maanantaina.
Sunnuntaina kaupungissa oli rauhallista, mutta poliisi ja avustusjärjestöt varautuivat uusiin levottomuuksiin.
- Epäilemme, että tilanne muuttuu maanantaina. Liikkeellä on tekstiviestejä, joissa ihmisiä käsketään lakkoilemaan, sanoi Punaisen Ristin tiedottaja Americo Ubisse.
Punainen Risti laittoi ensiapuryhmänsä valmiuteen väkivaltaisuuksien varalta.
Keskiviikon ja torstain mellakoissa kuoli 10 ihmistä ja satoja loukkaantui. Väkijoukkojen kokoamiseen käytettiin tekstiviestejä ja sähköposteja, joiden alkuperää poliisi ei ole saanut selville.
Riisiin menee kolmasosa palkasta
Mellakat puhkesivat vastauksena hallituksen hinnankorotuksille. Syyskuun alusta muun muassa leivän hintaa nostettiin liki viidenneksellä.
Korotus on huomattava, koska Mosambikin 20-miljoonaisesta väestöstä yli puolet kituuttaa alle dollarilla päivässä. Ruuan ja polttoaineen hinnat ovat nousseet jo pitkään.
- En hyväksy väkivaltaa, mutta ymmärrän miksi mellakoita puhkesi. Elämä on hyvin kallista Mosambikissa, kertoo maputolainen Ernestina Palmina Cura.
Palmina Cura, 34, on siivooja. Hän saa Mosambikin minimipalkkaa, 2 500 meticalia (noin 53 euroa) kuussa. Sillä hän elättää kuusihenkisen perheensä.
- Ostan joka kuukausi 25 kiloa riisiä. Säkki maksaa 750 meticalia. Hinta on kaksinkertaistunut vuodessa, hän kertoo.
- Minimipalkka ei riitä mihinkään. Jos ostan viisi litraa öljyä, en pysty enää ostamaan mitään muuta. Siksi ostan ehkä kaksi litraa ja öljyä ja kolme kiloa sokeria.
Sisällissodan päätyttyä vuonna 1992 Mosambikin talous lähti kovaan kasvuun. Kaivosteollisuuden kirittämänä talouskasvu oli parhaillaan monena vuonna kahdeksan prosenttia.
Vauraudet ovat kuitenkin valuneet harvojen taskuun.
- Monet ihmiset ovat vihaisia, monet ovat työttöminä. Hallitus on käskenyt meitä rauhoittumaan ja luvannut vastauksia. Emme tiedä, milloin niiden aika koittaa. Ehkä hallitus vielä neuvottelee, Palmina Cura hymähtää.