Ruotsin veteraanit saamassa oman muistopäivän
STT, TT
Ruotsin veteraaneille kaavaillaan omaa muistopäivää toukokuun loppuun. Maan hallitus ehdottaa myös useita uudistuksia, joiden avulla veteraanisotilaista pidetään jatkossa parempaa huolta yhteiskunnassa.
Veteraanien auttamiseksi Ruotsin puolustusvoimiin perustetaan erityinen yksikkö, joka hallinnoi veteraanien ja omaisten tukea. Tähän saakka veteraanit ovat saaneet apua ja tukea enimmillään viisi vuotta. Puolustusministeri Sten Tolgfors kirjoittaa Dagens Nyheter -lehdessä, että raja poistetaan, ja puolustusvoimien vastuu kestää niin kauan kuin sille on tarvetta.
Ruotsi on osallistunut kansainvälisiin rauhanturvatehtäviin vuodesta 1948. Yhteensä 81 ruotsalaista on kuollut, näistä 16 on kaatunut taisteluissa.
Osoittaakseen kunnioitusta sotilaiden työlle hallitus ehdottaa myös kunniamitaleita, muistomonumenttia sekä 29. toukokuuta vietettävää veteraanien muistopäivää.