Puolusti nuorukaisia, hakattiin henkihieveriin
Saksalaissankarin tappajat tuomittiin
STT, DPA, AFP
Kaksi nuorta miestä tuomittiin maanantaina Saksaa järkyttäneestä veriteosta. Kaksikko hakkasi juna-aseman laiturille 50-vuotiaan Dominik Brunnerin vuosi sitten.
Kuolemansa jälkeen Brunner nousi kansallissankariksi Saksassa.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun tuomitut yrittivät uhkailla rahaa samassa junassa olleilta nuorilta. Brunner meni väliin ja hälytti poliisit kännykällään.
Tuomitut seurasivat Brunneria ulos junasta ja pahoinpitelivät hänet henkihieveriin. Kaksi tuntia myöhemmin Brunner kuoli sairaalassa sydänkohtaukseen.
Tuhannet ihmiset osallistuivat Brunnerin muistotilaisuuteen Münchenissa joulukuussa. Silloinen liittopresidentti Horst Köhler myönsi hänelle postuumisti korkean saksalaisen arvomerkin siviilirohkeudesta.
Kaksikosta 19-vuotias sai vajaan 10 vuoden tuomion. 18-vuotias tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen.