Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.09.2010 01:16
A A A

Uudessa-Seelannissa useita jälkijäristyksiä

Uuden-Seelannin poliisi sulki Christchurchin keskustan tänään maanjäristyksen jälkeen. Noin 340 000 asukkaan kaupunkiin saapui myös sotilaita valvomaan yöksi julistettua ulkonaliikkumiskieltoa ja estämään varastelua.

– Tuhot näyttävät pahoilta. Hälytyksiä tulee jatkuvasti, koska kauppojen ikkunat ovat rikki. Tavaran vieminen on helppoa, kertoi komisario Mike Coleman.

Jotkin rakennukset ovat romahtaneet osittain, autoja on murskaantunut tiiliskivien alle ja teitä katkovat syvät railot. Yksi rakennus syttyi tuleen ilmeisesti kaasuvuodon takia.

Järistys oli voimakkuudeltaan 7,0 richteriä. Tärinää kesti noin 40 sekuntia. Sen jälkeen tuli vielä useita jälkijäristyksiä, joista voimakkain oli 5,3 richteriä.

Viranomaisten mukaan oli ihme, ettei aamuyöllä tapahtuneessa järistyksissä kuollut kukaan. Sairaalassa hoidettiin kahta vakavasti loukkaantunutta.

Järistys lisää pelkoa lähestyvästä suurjäristyksestä. Seismologien mukaan Uudessa-Seelannissa saattaa tapahtua erittäin voimakas maanjäristys seuraavien 50 vuoden aikana. Suurimmassa vaarassa on pääkaupunki Wellington.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Ulkomaat