Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.02.2012 01:46
A A A

YK: Arabiliitto aikoo jatkaa Syyria-operaatiotaan

Kuva: LOUAI BESHARA Syyrialainen lapsi osallistui perheineen hallitusta puolustavaan mielenosoitukseen Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa sunnuntaina.

Syyrialainen lapsi osallistui perheineen hallitusta puolustavaan mielenosoitukseen Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa sunnuntaina.

Arabiliitto aikoo käynnistää uudelleen tarkkailuoperaationsa Syyriassa, kertoo YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon. Operaatio keskeytettiin kiihtyneiden väkivaltaisuuksien takia.

Arabiliitto on ehdottanut, että myös YK osallistuisi tarkkailuoperaatioon. Pääsihteeri Banin mukaan YK on valmis auttamaan, mutta päätöksiä ei ole vielä tehty.

Ban sanoo olevansa pettynyt siihen, ettei YK:n turvallisuusneuvosto ole saanut aikaan Syyriaa koskevaa päätöslauselmaa.

- Se on rohkaissut Syyrian hallitusta kiihdyttämään sotaa omaa kansaansa vastaan, hän arvioi.

YK:n arvion mukaan Syyrian 11 kuukautta kestäneessä kansannousussa on kuollut tuhansia ihmisiä.

 

 

 

 

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Ulkomaat