Verkon perillä
Esa Koski
David Beckhamin tuloa Suomeen akillesjänteen leikkaukseen seurattiin maanantaina tarkkaan. Kyttääminen alkoi jalkapallotähden yksityiskoneen tulon odotuksella. Koneen lentoa pääsi seuraamaan reaaliajassa netissä esimerkiksi Flightradar24-sivulla. Karttasovellus näyttää kätevästi lentoliikenteen Euroopan yllä sellaisten koneiden osalta, joissa on satelliittipaikannusta käyttävä Automatic dependent surveillance-broadcast (ADS-B) -tekniikka:
Taivas laitefriikeille kitaristeille. Varsin kaksimielisesti nimetty Huge racks inc -palstalla keskustelevat kitarakamoista kiinnostuneet soittajat:
Kansalliskirjasto on digitoinut ja asettanut käyttöön vanhoja kotimaisia kulttuuri- ja ajanvietelehtiä 1940-luvun puoliväliin asti. Tekijänoikeudellisista syistä valtaosa aineistosta on kuitenkin käytettävissä vain vapaakappalekirjastojen työasemien kautta. Sellainen on tulossa kuluvana vuonna myös Jyväskylän yliopiston kirjastoon. Aikakauslehdet vuoteen 1869 asti ovat vapaassa käytössä verkossa:
digi.kansalliskirjasto.fi
Palstalla suositellaan hyviä verkkokohteita.