My Week with Marilyn
Jarmo Valkola
Simon Curtisin ohjaamassa ensi-iltaelokuvassa My Week with Marilyn ollaan Englannissa vuoden 1956 kesällä. 23-vuotias Colin Clark (Eddie Redmayne) päättää hakeutua elokuvabisnekseen hinnalla millä hyvänsä ja päätyy kolmanneksi apuohjaajaksi tunnetun näyttelijän ja Shakespeare-tulkitsijan Sir Laurence Olivierin (Kenneth Branagh) uusimpaan produktioon työnimeltään Nukkuva prinssi.
Elokuvan päätähdeksi on kiinnitetty Marilyn Monroe (Michelle Williams), joka saapuu kuvauksiin yhdessä tuoreen miehensä kirjailija Arthur Millerin (Dougray Scott) ja metodinäyttelemistä opettavan valmentajansa (Zoe Wanamaker) kanssa.
Marilyn oikuttelee kuvauksissa, eikä tiiviiseen työtahtiin tottunut Olivier ymmärrä kaikkia tähden elkeitä. Myös yksityiselämän vaikeudet haittaavat ja kun Arthur pakkaa laukkunsa ja palaa Amerikkaan, jää Colinille sopivasti tilaa esitellä brittiläisen elämän luontevia puolia. Samalla elokuvan tekeminen tuntuu yhä takkuisemmalta.
Tosielämän tapahtumiin pohjautuva My Week with Marilyn on myönteinen yllätys. Curtisin ohjaus on laadukasta, käsikirjoitus (Adrian Hodges) on huolellinen erityisesti ajankuvan osalta ja näyttelijät ovat hyvässä vedossa. Kenneth Branagh on erinomainen kiukkuaan nielevänä Olivierina, Eddie Redmayne tulkitsee hyvin Colin Clarkin roolin ja Judi Dench on ymmärtäväinen Dame Sybil Thorndike.
Suurin yllätys on kuitenkin Michelle Williamsin esittämä Marilyn. Hän on opiskellut roolinsa pikkutarkasti ja Marilynin muotokuva piirtyy eteemme vakuuttavana aina tarkimpia detaljeja myöten. Silti ei voi olla miettimättä kuinka haastavan ja vaikean roolityön edessä ollaan. Vaikka Williams on erittäin hyvä, niin kuitenkin tuntuu, että jokin osa aidon Marilynin persoonasta ja valloittavuudesta jää saavuttamatta. Ehkä tämä on tehtävänä yksinkertaisesti mahdoton toteuttaa, mutta Curtisin luoma elokuvallinen kokonaisuus jää silti positiivisena mieleen.
Ohjaus: Simon Curtis. Rooleissa: Michelle Williams, Eddie Redmayne, Kenneth Branagh, Dominic Cooper, Emma Watson, Judi Dench. Tyylilaji: draama. (S).
