Englantilaisen Steve McQueenin ensi-iltaelokuvassa Shame Brandon (Michael Fassbender) on yksinäinen sinkku New Yorkissa. Hän on myös kyltymätön mielihalujensa ja viettielämänsä uhri, joka etsii itselleen alituisesti seuraa kaupungin yöelämästä.
Tyydytystä haetaan väkinäisesti ja seksipalveluja tiirataan kaikista mahdollisista lähteistä. On selvää, että henkiset ongelmat ovat kilometrien mittaiset, ja ihmissuhteisiin jää tulivuoren kraatterin kokoisia aukkoja. Yksinkertaisesti: Brandon on sairaalloisesti seksuaalisuuteensa kietoutunut narsisti.
Mies kuuntelee high-tech -asunnossaan Glenn Gouldin pianolla esittämiä kuulaita Bach-sovituksia.
Brandonin lohduton yksin-elo muuntuu, kun paikalle saapuu hänen eloisa sisarensa Sissy (Carey Mulligan), jazzlaulaja ja haavoitettu sielu, joka elää hetkessä ja jonka persoonalliset tavat saattavat Brandonin sekavan mielipahan ja jopa hetkellisen raivon valtaan.
Yhteisyyttä ei sisarusten kesken tavoiteta, vieraantuneisuus on käsin kosketeltavaa.
Taustalla on tummia salaisuuksia, joita ei selvitetä, mutta joihin elokuvan nimi viittaa. Perheen perimmäinen ongelmallisuus tuntuu olevan Brandonin ja Sissyn kommunikaatio-ongelmien taustalla. Jotain peruuttamatonta on jo ehtinyt tapahtua ja luultavimmin heidän Irlannissa vietetyssä nuoruudessaan.
Ympäröivä suurkaupunki tarjoaa vain näennäistä lohdutusta, sen todellisuus on tavoittamatonta harhaa ja täynnä henkisiä murtumia.
Tyyliteltyä ilmaisua
McQueenin ja Abi Morganin yhteisessä käsikirjoituksessa on ansionsa.
McQueenin ohjauksellinen tyyli tavoittaa hienosti kerronnan alitajuiset viitteet, jolloin todellinen draama rakentuu katsojan mielikuvituksessa.
Pitkät otokset luovat ilmaisuun oman tasonsa, jonka myötä Shame avautuu dramaattisten käänteiden ja harkittujen, voimakkaasti tyyliteltyjen ilmaisukeinojen elokuvana. Kuvien ja äänten suhteissa on modernin kerronnan luomia elementtejä, jolloin rajat toden ja kuvitellun välillä sekoittuvat.
Parasta kerronnassa on, että McQueenilla on aikaa ja malttia hahmottaa tätä turhautuneisuuden maisemaa.
Elokuvan visuaalinen tyyli on etäännytettyä, selittämättömän ahdistuksen kuvaa. Pitkä otos Carey Mulliganin yökerhossa tulkitsemasta New York, New York -klassikosta jää erityisesti mieleen, samoin sisarusten välistä kommunikointia kuvaava, 12 minuuttia kestävä yhden kuvan otos. Asuntojen eleganssi ja tyhjyys heijastaa koko maisemaa ja henkilöhahmojen identiteettien kriisiä.
Elokuvassa on kohtalon sointujen särinää, kylmän todellisuuden ihmiskohtaloita muokkaavaa julkeutta.
Michael Fassbender tulkitsee vakuuttavasti Brandonin epämääräisen ja kiteytymättömän vaeltelun. Hän oli mukana jo McQueenin edellisessä Hunger-elokuvassa. Harry Escottin säveltämä jousimusiikki kasvaa tyylikkäästi esiin varsinkin kerronnan alkujaksoissa.
Ohjaus: Steve McQueen.
Rooleissa: Michael Fassbender, Carey Mulligan. Tyylilaji: draama.(K-16).
