Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.03.2012 10:09

Chisu, Eput ja Tuure Kilpeläinen Himokselle

Jämsän Himoksella kesäkuun lopulla järjestettävä iskelmäfestivaali tuo kovia nimiä Jämsään. Kolmella lavalla nähdään yli 30 artistia.

Kärkipään kaartia ovat muun muassa Emma-Gaalan palkintopöydän puhdistanut Chisu sekä niin ikään Emma-gaalassa loistanut, Vuoden miessolisti- ja Vuoden iskelmäalbumi 2011 -pystit pokannut Tuure Kilpeläinen.
 
Odotettuja vieraita ovat varmaankin myös manserockin kuninkaat Eppu Normaali ja Popeda. Jämsässä nähdään myös esimerkiksi Neljä Ruusua ja Lauri Tähkä sekä naislaulajien kerma Kaija Koo, Laura Voutilainen, Paula Koivuniemi ja Suvi Teräsniska. Tanssilavojen suosikeista lavalle nousevat esimerkiksi Eija Kantola, Markku Aro sekä Yölintu.

Vuonna 2011 iskelmäfestivaali tavoitti 26 000 kävijää.

- Yleisömme koostuu hyvinkin eri ikäisistä musiikin kuulijoista, joten on tärkeää kuunnella heidän toiveitaan ja rakentaa monipuolinen tapahtumakokonaisuus. Olemme kehittäneet palvelujamme entisestään myös laajentamalla sekä festivaali- että karavaanarialuetta, kertoo HimosLomat Oy:n festivaalien tuottaja Hannu Haljala.

Mökit ja huvilat ovat  jo lähes täysin varattuja, joskin peruutuspaikkoja voi vielä kysellä. Seuraavat vapaat mökit löytyvät Riihivuoren lomakeskuksesta, josta on järjestetty kuljetukset festivaalialueelle. Alueelle odotetaan myös noin 800 karavaanarivaunukuntaa viime vuosien tapaan, joten vaunupaikatkin on syytä varata ajoissa.

Viihde

Voitto tuli! – Pete hurmasi tuomarit ja yleisön 23.11.2014 20:55 (23.11.2014 23:10)
33
Semmarit palaa juurilleen, Wiskari ei rautakauppaan 21.11.2014 17:02 (21.11.2014 21:22)
Viimeistään täällä tapaat joulupukin 21.11.2014 15:03 (21.11.2014 15:29)
9
Muumit Rivieralla myyty jo lähes 40 maahan 21.11.2014 13:53 (21.11.2014 15:03)
Motown-laulaja Jimmy Ruffin on kuollut 20.11.2014 07:02 (20.11.2014 08:51)
Bill Cosby hyllytettiin raiskaussyytösten takia 19.11.2014 22:56 (20.11.2014 03:12)

Seuraa meitä Facebookissa