Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.09.2010 17:08
A A A

Hollywoodilla kehno filmikesä USA:ssa

Päättynyt elokuvakesä oli kehno Hollywoodin kotimaassa Yhdysvalloissa. Kesän aikana myytyjen elokuvalippujen määrä jäi pienimmäksi vuosikymmeneen.

Vaikka pääsylippujen hinnat nousivat, filmialan tulot USA:ssa putosivat edelliskesään verrattuna hiukan. Elokuvat tuottivat kesäkuukausien aikana noin 4,24 miljardia dollaria (3,31 mrd. euroa).

- Lippujen hinnat eivät nousseet niin paljon, että se olisi karkottanut filmiyleisöä. Paljon isompi merkitys oli sillä, että ensi-iltaan tulleet elokuvat eivät olleet tasokkaita, arvioi Yhdysvaltain elokuvateatterien kattojärjestön edustaja Patrick Corcoran.

Hänen mukaansa amerikkalaiset näyttäisivät myös olevan kyllästymässä elokuvien jatko-osiin ja vanhojen filmien uusiin versioihin.







Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Viihde