Idols-Koopille voi kirjoittaa onnitteluja
Päivi Liimatainen
Keuruun kaupunki kokoaa onnittelukirjan Idols-finaaliin tiensä raivanneelle, Keuruun Pihlajavettä kotiseutunaan liputtavalle Koop Arposelle. Kirjaan voivat kaikki halukkaat jättää viestinsä ja nimikirjoituksensa keskiviikosta 10.12. lähtien.
Onnittelukirjaan voi kirjoittaa nimensä Keuruun kaupungintalolla ja koulukeskuksessa sekä Pihlajaveden kyläkaupalla. Viestin saavat jättää yhtälailla sekä kaikenikäiset fanit että vaikkapa paikalliset yritykset.
Kaupunki suunnittelee lisäksi pienen juhlan järjestämistä tähden kunniaksi, ja muistamiset toimitetaan hänelle tässä tapahtumassa. Kaikille avointa onnittelujuhlaa on suunniteltu pidettäväksi jo ennen joulua, mutta tarkka aika varmistuu vasta Idols-kisan päätyttyä.
Idols-finaali järjestetään ensi sunnuntaina Helsingin jäähallissa. Estradilla nähdään Arposen lisäksi helsinkiläinen Anna Puustjärvi.