Leo Lastumäki on kuollut
STT
Näyttelijä Leo Lastumäki on kuollut eilen kotonaan Kemissä. Hän oli 84-vuotias. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
- Rauhallisesti hän oli nukkunut pois, mitään dramaattista ei kuolemaan liity. Hänellä oli monia sairauksia, muttei mitään erityistä, kertoo Lastumäen elämäkerran kirjoittaja Sven Pahajoki.
Lastumäki muistetaan erityisesti television sketsi- ja viihdesarjoista kuten Ilkamat, ÄWPK - Älywapaa palokunta ja Ällitälli sekä elokuvista Lampaansyöjät ja Viu-hah hah-taja.
Hän oli mukana myös monissa Spede Pasasen Uuno Turhapuro -elokuvissa.
Lastumäen viimeiseksi elokuvaksi jäi Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja vuonna 2004.
- Hän muisteli usein seikkailujaan Heikki Kinnusen kanssa, heillä oli hyvä ystävyys, Pahajoki sanoo.
Näyttelijäystävä Heikki Kinnusen mukaan Lastumäki oli pitkään sairaalassa ennen kuolemaansa.
- Viikko sitten puhuimme puhelimessa. Hän suhtautui poislähtöönsä huumorilla ja realistisesti, hän sanoo.
Leo Lastumäki oli syntynyt Limingassa Pohjois-Pohjanmaalla 28. joulukuuta 1927.