Jazz päihitti ambientin Tampereella
PENTTI RONKANEN
JAZZ
JON HASSELL & MAARIFA STREET, TRIO M, DAVE DOUGLAS QUINTET
Tampere Jazz Happening 31.10.2009
Tampere Jazz Happeningin lauantaista pääkonserttia saattoi hehkuttaa kahden legendaarisen amerikkalaisen trumpetistin, Jon Hassellin ja Dave Douglasin kohtaamisena.
Jo kehykset tälle odotetulle tapahtumalle olivat kultaiset, kun kuubalaispianisti Roberto Fonseca oli räjäyttänyt potin perjantaina ja sunnuntaille oli tulossa intialaislähtöisen lyömäsoittaja Trilok Gurtun kiehtovaa maailmanmusiikkisekoitusta.
Pääkonsertti kykeni nousemaan kehysten vaatimalle tasolle, ja iloinen yllätyskin koettiin. Trumpetistien vetämien yhtyeiden välissä soittanut Trio M -pianisti Myra Melford, basisti Mark Dresser ja rumpali Matt Wilson, nousi yhdeksi koko festivaalin kohokohdista rajattomalla modernismillaan.
Showta Trio M ei tyystin varastanut, sillä Dave Douglasin kvintetti piti upeasti valtavirtaisemman jazzin puolta. Douglasin säkenöiviä sävellyksiä ja sovituksia tulkinnut miehistö oli tasoltaan huikea.
Komppipari Matt Penman ja Clarence Penn teki kauttaaltaan upean iskevää ja mielikuvituksellista työtä, ja myös pianisti Uri Caine oli loistelias, kun hän tällä kertaa malttoi keskittyä nöyrästi musisointiin joskus nähdyn postmodernin sirkustelun sijasta.
Erityinen kiitos Douglasille täytyy antaa siitä, että hän esitteli suomalaiselle jazzyleisölle yhden Amerikan kuumimmista nuorista kyvyistä. Saksofonisti Donnie McCaslin osoittautui kaiken suitsutuksen arvoiseksi. Improvisoivalle solistille laajojen kokonaisuuksien hallinta on a ja o, ja fonidramaturgina McCaslin on suuri lahjakkuus.
Douglasin yhtyeen vitaalissa ja rehevässä pyörityksessä Jon Hassellin ambientin muisto himmeni nopeasti. Illan aloittanut Hassell taisi sittenkin olla hieman väärässä paikassa. Olisi tarvittu vielä häiriöttömämpi konserttitila, esitystä paremmin tukeva lavavalaistus, ja ennen kaikkea enemmän aikaa, jotta ajassa ja avaruudessa hiljalleen kelluva sähköinen ambient olisi päässyt parhaisiin tehoihinsa.
Hassellin ensimmäinen maailma ehti valmiiksi 45 minuutissa. Toisen kehittelyn maestro joutui katkaisemaan alkuunsa kun kello kertoi esitysajan täyttyneen.