Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
17.02.2010 17:20
Jonne Aaronin kitara museoitiin
STT
Tampereen museokeskus Vapriikki ryhtyy hankkimaan kokoelmiinsa aineistoa kaupungin rock-elämästä ennen ja nyt. Negative-yhtyeen solisti Jonne Aaron lahjoitti keskiviikkona museolle akustisen kitaransa ja kitaristi Larry Love esiintymistakkinsa.
Museon tavoitteena on järjestää muutaman vuoden kuluttua laaja manserock-näyttely. Jo sitä ennen kootaan mahdollisesti pienempiä näyttelykokonaisuuksia yksittäisistä bändeistä.
Aineistoa otetaan vastaan myös yhtyeiden faneilta ja muilta rock-kulttuurista kiinnostuneilta. Materiaali voi olla paitsi esineitä myös valokuvia, videokuvaa, tarinoita tai vaikkapa ääninäytteitä.
Keräyshankkeen alkua juhlistetaan lauantaina tapahtumalla, jossa on mukana tamperelaisia rock-muusikoita.